Siirry pääsisältöön

Älytöntä arkea eteenpäin



Älypuhelimetonta kokeilua on nyt takana puolisen vuotta ja kokemus on ollut vapauttava. Kokeiluun kannatti ehdottomasti lähteä ja se on tuonut perheeseemme lisää aikaa. Olemmekin päättäneet puolisoni kanssa jatkaa toistaiseksi ilman älypuhelimia. Emme ole sopineet mitään aikaa mihinkä saakka, mutta oletettavasti niin pitkään kun ajatus tuntuu hyvältä.

Mummoluurit ovat toimineet pääasiassa hyvin. Toisinaan niissä kyllä on ollut kuuluvuusongelmia, mutta eipä juuri muuta. Akku kestää ilahduttavan pitkään, eikä puhelinta tarvitse ladata kuin kerran viikossa, jos silloinkaan. Tekstiviestien kirjoitus on hidasta, mutta asian saa kyllä hoidettua jos on malttia.  

Lapset ovat jo tottuneet uuteen arkeen, eivätkä enää muistuttele älypuhelimista. Myös autoilu ja odottelu eripaikoissa sujuu pikkuväeltä ilman lastenohjelmien katsomista tai älypuhelimella pelailua. Näihin tilanteisiin on keksitty nyt yhdessä muita juttuja, joista kerron ehkä jossain vaiheessa lisää :) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi alku!

Uusi puhelin saapui kotiin pienessä ja kevyessä paketissa. Puhelin täytyi tilata Powerin verkkokaupasta, sillä näitä mummomalleja ei tuntunut paikalliset liikkeet suosivan. Tämä kokeilu ei ainakaan vielä ole tullut kalliiksi, sillä uusi luuri maksoi 24 euroa. Myös puolisoni lähti mukaan kokeiluun ja tilasi itselleen samanlaisen kapulan.  Avattuani paketin hämmästelin puhelimen kokoa. Se oli todella pieni. Vanha puhelimeni tuntui tietokoneelta tähän uuteen verrattuna. Nähtäväksi jää kuinka näin pieni luuri pysyy tallessa, sillä se melkein katoaa taskuunkin. Sim-kortti taas oli suuri ja sen asentaminen helppoa. Puhelin käynnistyi ja siinä oli legendaariset näppäinäänet. Aikani tuttkittua sain näppäinäänet pois päältä ja sen jälkeen pääsikin kokeilemaan muita ominaisuuksia eli viestin lähettämistä sekä soittamista. Viestiä kirjoittaessa tajusin, että emojit puuttuivat, joten täytyy yrittää kirjoittaa hauskat kohdat viestiin tekstimuodossa. hah hah. Kun on tottunut viestimään emojien, ...

Rauhallista

Nyt on muutama päivä kulunut uuden puhelimeni kanssa ja on ollut mielenkiintoista aikaa. Olen iloinen siitä, että olen saanut jakaa tätä kokeilua puolisoni kanssa. On ollut mukava jakaa yhdessä havaintoja siitä, mitä elämä ilman älypuhelinta on jo nyt tuonut tullessaan.  Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi iltoihin. Illoista on tullut rauhallisia! Jatkuvat keskeytykset, kiireentuntu ja levottomuus on poissa. On helpompi olla läsnä ja vastata lasten tarpeisiin ilman viivästyksiä. Lasten mentyä nukkumaan itsellä on paljon enemmän aikaa. On aikaa tehdä omia juttuja ja lukea. Jopa lukeminen tuntuu helpommalta. Nukkumaanmenokin oli yksinkertaista, sillä yleensä viimeisenä sängyssä selaan vielä someja, viestejä, uutisia ja nettiä. Kaikki tämä on nyt poissa. Jäljelle on jäänyt puolison kanssa keskustelu ja hyvän yön toivotukset. Ihanan helppoa!  Yhteydenpidon muihin ihmisiin olemme ratkaisseet erilaisilla keinoilla. Nopeasti hoidettavat asiat hoituvat tekstiviestitse tai soittamalla....