Arjessa tulee yllättävän paljon hetkiä, joissa on pakko odottaa. Odottelua kassajonossa, autossa, pihalla, töissä, lääkärissä, neuvolassa, ravintolassa ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Aiemmin odottelutilanteissa olin harvemmin yksin. Vietin odoteltavan ajan yhdessä älypuhelimen kanssa. Jokaiseen tyhjään väliin tuntui olevan sopiva appi tai muita muuten vain tärkeitä asioita selvitettäväksi. Päivät tuntuivat kiireisiltä ja odotellessa älypuhelimen selaus lisäsi hektisyyden tunnetta. Lyhyetkin odotteluajat tuntuivat toisinaan pitkiltä, kun asioiden olisi pitänyt tapahtua heti. Myös työmatkat, jotka useimmiten kuljen jalan tai pyörällä oli varattu eri podcasteille tai Spotifylle. Omille ajatuksille ja hiljaisuudelle ei päivässä riittänyt aikaa. Enkä osannut sitä silloin varsinaisesti kaivatakaan.
Älypuhelimen jäätyä hyllyyn päiviin tuli yhtäkkiä useita tyhjiä hetkiä. Tilanteet tuntuivat aluksi hankalilta ja jouduin useamman kerran miettimään, mitä tässä nyt sitten tehdään. Yritinkin aluksi helpottaa odottelua kantamalla mukana lehteä tai kirjaa, mikäli tiesin, että joutuisin odottelemaan vähänkään kauemmin. Odottelu tuntui turhauttavalta ja aika tuntui toisinaan pysähtyvän. Lehtien ja kirjojen mukana kantaminen kuitenkin pikkuhiljaa unohtui. Vähitellen aloin huomaamaan ja ihmettelemään kuinka mukavia odotteluhetket oikeastaan olivatkaan. Olin jo päässyt unohtamaan kuinka mukava on vain katsella ihmisten touhuja, kun itse odottelee tai vain jumittaa omien ajatusten kanssa. Näitä pysähtymisen hetkiä olin oikeastaan kaivannutkin kaiken kiireen keskellä. Rauhalliset odotteluhetket ovat alkaneet tuntua palauttavilta tauoilta ja pään sisäinen sekamelska alkaa jäsentymään. Arki tuntuu yksinkertaisemmalta, mikä juuri tässä elämänvaiheessa on tervetullutta. Tämä pieni, mutta tärkeä muutos on tuntunut hyvältä eli jumitus jatkukoon. Kannattaa joskus kokeilla.
Kommentit
Lähetä kommentti